Tieteellisesti tutkitut määrämuotoiset perinnehoidot

KALEVALAISEN KANSAN PERINNEHOITO

Lönnrothin Kalevala vanhimpia terveyden edistämisen lähteistä

Elias Lönnrothin kokoama, kalevan kansan viisautta käsittelevä, kansalliseeppos Kalevala on vanhimpia terveyden edistämisen lähteitä, josta on edelleen ymmärryksen kautta ammennettavissa monitahoista viisautta. Harmittavaa on, ettei Kalevala rahvaanomaisella kuvakielellä kirjoitettuna avaudu kaikille.

Suomalaiseen kansalliseepokseemme Kalevalaan on kirjoitettu kuvakielellä merkittäviä kansan terveyttä ja sivistystä edistäviä asioita. Kajaanin piirilääkärinä toiminut Elias Lönnrot keräsi näitä runomittaan kuvakielelle puettuja lauluja Karjalan matkoillaan. Lausunnallinen runomitta oli tuolloin luonnollinen tapa saada perimätieto säilymään muistissa sukupolvilta toisille.

Kalevalan alkulauseessa Lönnrot toteaa, että ”Herra kirjanpainaja Frenkelli pyysi meiltä jo vuonna 1832 jonkunlaista lääkärikirjaa suomenkielellä kirjoittamaan”.  Kalevalan innoittamana Lönnrot julkaisikin v. 1838 monen muun teoksen ohella aikaisemmin esitellyn kirjan ”Suomalaisen talonpojan kotilääkäri”.  Kotilääkärikirjaa kirjoittaessaan Lönnrot lääkärinä näki kansan keskuudessa toimivat perinteet ja pystyi työnsä tuoman kokemuksen kautta ymmärtämään rahvaan kieltä, joka ei ollut latina. Niinpä hän joutui luomaan monta uutta sanaa kuten potilas, oireet, kuume, valtimo ja laskimo. Ne ovat yhä yleisessä käytössä. Tämä siksi, ettei vakiintunutta sanastoa ollut suomenkielisessä kirjallisuudessa. Ei liene ihme, että kirjassa on runsaasti myös terveen elämän ohjeita.

Kirjan ilmestyessä ei vielä tunnettu bakteereja eikä niiden aiheuttamia tauteja, mutta puhtaus on siinä tärkeällä sijalla. Infektiosairaudet näyttelevät kirjassa suurta osaa, vaikka niitä ei vielä tuohon aikaan tunnettukaan tällä nimellä. Lönnrot oli myös hyvin perehtynyt kasveihin ja tietysti niiden rohtokäyttöön.

Vuonna 1860 ilmestyi Suomen Kasvisto Kokoelma (Flora Fennica). Hän esittelee kasvien lääkkeellisiä vaikutuksia ja tietysti myös myrkkyvaikutuksia. Lönnrot suositteli – aivan oikein – keripukin hoitoon erilaisia marjoja. Mustikoita hän suositteli suolistovaivoihin ja pellavan siemeniä vatsakatariin. Nyt tiedämme, että pellavan siemenillä on ruuansulatusvaivojen (runsaasti liukoista ja liukenematonta kuitua) ohella vaikutusta myös verenkiertoon (n-3 sarjan rasvahapot) ja hormonaalisia vaikutuksia (lignaanit estävät tai jarruttavat mm. rintasyövän syntyä/etenemistä).

Kalevalassa kerrotaan hunajan tervehdyttävistä vaikutuksista. Kalevalassa on kuvauksia myös kivun hoidosta. Ennalta ehkäisevä ravitsemuskin on siellä mainittuna muun muassa kalan syömisen terveysvaikutuksia myöten, vaikka ”kuorekakkaroiden nauttiminen” lienee vähäistä tällä haavaa.

Käytännön lääkärinä toimiva ja maaseudulta vaatimattomista oloissa maailmalle lähtenyt Lönnrot suhtautui suopeasti suomalaisten omiin perinteisiin hoitoihin. Sitä osoittaa myös se, että hänen väitöskirjansa ohjaaja professori J.A. Törngren oli samalla Lääkintöhallituksen pääjohtaja ja muutenkin hyvin vaikutusvaltainen henkilö. Lönnrotin paneutuminen kansanparannusperinteeseen hänen toimiessaan Kajaanissa piirilääkärinä ja hänen saamansa henkinen ja taloudellinen tuki on vakuuttava näyttö kansankulttuurin korkeasta arvostuksesta. Itse asiassa Suomalaisen kirjallisuuden seuran eräitä keskeisiä tehtäviä oli tukea juuri Lönnrotin toimintaa.

Kalevalan 15. runossa on kuvakielinen ilmaus jäsenkorjauksesta, jossa Lemminkäisen äiti herättelee poikansa henkiin ja toivoo sen muun muassa seuraavalla tavalla tapahtuvan.

Tule impi, ilman päältä,
Neiti, taivahan navalta!
Soua suonista venettä,
Jäsenistä järkyttele,
Soua luun lomia myöten,
Jäsenten rakoja myöten  – jne
ja sitten äiti kutsuu myös Jumalaa apuun:
Kusta luu luhoksi mennyt,
Siihen luuta luikahuta,
Kusta liikkuna lihoa,
Siihen liittele lihoa,
Sijallensa siunaele,
Asemallensa aseta

KANSANLÄÄKINTÄSEURA RY KANSANPARANNUSPERINTEEN VAALIJANA

Suomalaisen kansanparannuksen tutkimuksella on vuodesta 1730 lähtien pitkä historia. Uusimmat riippumattomat tutkimukset antavat näyttöä siitä, että kansallisilla parannusmuodoillamme, ainakin kalevalaisella jäsenkorjauksella, on todella vaikuttavuutta tuki- ja liikuntaelinvaivoissa.

Kansanlääkintäseura ry on tallentanut jäsenkorjausperinnettämme 30 –vuotta. Seuran toimintaan keskeisesti  kuuluneet mestariparantajat Olavi Mäkelä ja Pentti Penttilä alkoivat harjoittaa jäsenkorjausta jo 1960 –luvulla. Olavi Mäkelä tallensi potilashoitoihinsa (arviolta 30 000 potilasta) liittyvän kokemuksen muistiin. Olavilla, kun on tunnetusti hyvä muisti ja oivalluskyky sekä halu oppia jokaisesta potilaasta jotain uutta.  Mestariparantaja Olavi Mäkelä kuvaakin osaamistaan siten, että se on toiminnallisen anatomiatiedon siirtämistä käytännön tasolle.

Kansanlääkintäseura ry dokumentoi tämän jäsenkorjausosaamisen ja haki aktiivisesti henkilöitä / tahoja, joilla oli valmiutta tutkia tätä osaamista sekä kirjoittaa artikkeleita alan tiedejulkaisuihin. Ensimmäiset tieteelliset julkaisut tehtiin jo 1980 –luvulla ennen seuran perustamista lääkäri Antti Hernesniemen toimesta. Mestariparantaja Olavi Mäkelän osaamisen tutkijoista mainittakoon lääkärit Antti Hernesniemi, Valto Räsänen ja Nina Zaproudina sekä professori Osmo Hänninen.

Uusimpien tieteellisten tutkimusten valmistuttua vuonna 2005 Kansanlääkintäseura ry haki nimisuojauksen Kalevalaiselle jäsenkorjaukselle EU:n Harmonisointivirastolta potilasturvallisuuden takaamiseksi ja väärinkäytösten estämiseksi.

Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu kineettisten ketjujen ja kudosnestekierron tasapainottamiseen aina jalkapohjista kallonrajaan saakka mobilisaatiokäsittelyn avulla. Tällöin ei päädytä hoitamaan ainoastaan kipukohtaa, vaan hoidetaan myös ongelman aiheuttaja, jolloin voidaan vaikuttaa mm. kudosneste- ja verenkierron sekä hermotoiminnan vapautumisen kautta kipuun sekä kehon eri osien toimintaan. Aineenvaihdunnan ja hermotuksen vapautuminen puristustilasta näkyy toimintakyvyn ja elämänlaadun kohentumisena, joka on osoitettu aina tieteellisiä tutkimuksia myöten.

Kalevalaiset jäsenkorjaushoidot ovat kilpailukykyisiä myös nykyisessä terveyskulttuurissamme verrattuna terveydenhuollossamme käytettyihin menetelmiin. Tämä on luonnollisesti edellytys sille, että kansalaiset käyttävät jatkuvasti, lisääntyvässä määrin Kalevalaista jäsenkorjaushoitoa, vaikka he joutuvat maksamaan hoidot omasta kukkarostaan, kun taas virallisen järjestelmän palvelut ovat voimakkaasti verovaroin tuettuja.

Yleensä kansalaiset hakevat tiettävästi ensin apua virallisesta verovaroin pidetystä terveydenhuollosta, ja vasta petyttyään sen tuloksiin ja sivuvaikutuksiin he hakeutuvat Kalevalaisten jäsenkorjaajien hoitoon hyvin hoitotuloksin. Myönteisten hoitotulosten ja osaamisen yleistyessä kansalaiset osaavat jo ”puskaradion” kautta hakeutua Kalevalaisen jäsenkorjauksen osaajille. Kalevalaisen jäsenkorjauksen, kansanparannuksen apuun turvautuu tänä päivänä lähes parisataa tuhatta ihmistä vuodessa. Kalevalaisia jäsenkorjaajia on myös kaikkialla maassamme, kuten esimerkiksi www. kansanlaakintaseura.fi sivuilta voidaan havaita. Kalevalaisen jäsenkorjauksen osalta on näyttöä koulutuksen toimivuudesta ja myös siitä, että kokeneet terveydenhuollon ammattilaiset hakeutuvat enenevässä määrin tuohon määrämuotoisesti ja suunnitelmallisesti etenevään kolmivuotiseen monimuotokoulutukseen.

On myös syytä huomata, että maamme terveydenhuollon henkilökunnalla on Kalevalaisiin jäsenkorjaajiin, verrattuna vaatimattomat manuaalisen hoidon taidot, mikä johtuu siitä, että fysiatriaa ei juuri lainkaan opeteta maamme lääketieteellisissä tiedekunnissa ja täydennyskoulutuskin painottuu medikalisaatio-tietojen päivittämiseen. Kansallisen parantamiskulttuurin puuttuminen terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta selittää myös osittain sen, miten jotkut lääkärit tiedon puutteen vuoksi suhtautuvat kriittisesti kansan yleisesti käyttämiin manuaalisiin hoitomenetelmiin ja määräävät ylimittaisesti lääkkeellisiä hoitoja, joihin kansa suhtautuu varauksellisesti niiden sivuvaikutusten ja tehottomuuden tuntien.

TERVEYDENHUOLLON TUKI- JA LIIKUNTAELINONGELMIEN HOIDOLLINEN TIETO- JA TAITOVAJE

Terveydenhoito on keskittynyt hoitamaan potilasta lähinnä anatomisista lähtökohdista, jolloin ongelmaksi muodostuu kipua aiheuttava kohta. Käypähoito on luonnollisesti rakennettu samoista lähtökohdista, kuten niiden pohjalla olevat tieteelliset tutkimuksetkin. Anatominen lähtökohta on tarjonnut pohjan myös yhä laajentuville medikalisaatiohoidoille, mihin suuntaan lääketieteellistä koulutusta on taloudellisten panostusten myötä kehitetty.

Ihminen on kuitenkin psykofyysinen ja anatomis-fysiologinen kokonaisuus, jossa eri toiminnalliset ketjut muodostavat moninaisten ongelmien lähtökohdat. Kehon virheasennot esimerkiksi kiristävät kalvorakenteita vaikeuttaen aineenvaihduntaa. Kudokset turpoavat kudosnesteiden kertyessä niihin aiheuttaen kudospaineiden kasvua ja verenkierron heikkenemistä ja jopa veren hyytymistä. Tästä on esimerkkinä laskimotukosten lisääntyminen istumatyöntekijöillä.

Fysiologisten lähtökohtien ja oman perinteemme merkitys on aliarvostettu. Esimerkiksi yliopistoissamme vain yhdessä on kolmasosa fysiatrian professuuri.  Terveydenhoidon ammattilaisille ei kerrota riittävästi fysiologisten tekijöiden merkityksestä eikä fysiatriaan juuri panosteta. Näiden taustalta löytyy selitys yhä kasvaviin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sekä niistä johtuviin mieliala-, sydän-, verisuoni- ja moniin muihin sairauksiin.

Tuki- ja liikuntaelimistön vaivat ja sairaudet ovat yleisiä. Maassamme on noin miljoona selkävaivaista ja puolimiljoonaa niskahartiavaivaista. Liki jokainen kansalainen kärsii niistä jossain elämänsä vaiheessa. Käsivaivoja potee puolimiljoonaa ja tietotekniikka lisää niitä. Lisäksi maassamme on 600 000 nivelvaivaista. Näiden ongelmaryhmien yhteiskunnalliset vaikutukset kasvavat jatkuvasti, kun istuminen työssä, liikenteessä ja vapaa-aikana on niin yleistä.  TULE -vaivojen aiheuttamista liikerajoitteisuudesta seuraa myös masennusta ja liikkumattomuus, jotka molemmat lisäävät sydän- ja verenkiertosairauksien vaaraa.

Tieteellisesti tutkitussa EU –nimisuojatussa Kalevalaisessa jäsenkorjauskoulutuksessa painotetaan virheryhtien ja -asentojen merkitysen huomioimiseen ja siiten, että ihminen on psykofyysinen ja anatomis-fysiologinen kokonaisuus, jossa eri toiminnalliset häiriötilat muodostavat moninaisten ongelmien lähtökohdat.

PERINTEESTÄ APUA TIETO- JA TAITOVAJEESEEN

Kalevalainen jäsenkorjaus on kokonaisvaltaista hoitoa. Hoidossa käytetään pehmeitä mobilisoivia käsittelymenetelmiä hyödyntäen asiakkaan omia liikeratoja. Hoito on turvallista eikä kipukynnystä ylitetä. Tukirangan lihasten ja nivelten tasapainotuksen lisäksi asiakasta ohjataan mm. liikunnan, ravitsemuksen ja työrasituksen korjaamisessa.

Kalevalainen jäsenkorjaushoito kannattaa; Hoitajia oli v. 2014 reilut 400 ja he antavat vuosittain lähes 200 000 hoitoa. Mainonta kulkee myönteisten kokemusten kautta, mitä vahvistaa tieteellisen tutkimuksen yhteydessä saadut yli 500 asiakaspalautetta ja heidän myönteinen kokemus verrattuna koko TULE –hoitojen kenttään.

Muista jäsenkorjausmuodoista löytyy lähempänä manipulaatiota ja hierontaa olevia muotoja. Manipulaatioon tukeutuvassa jäsenkorjaushoidoissa käytetään nivelen alueeseen kohdistuvia voimallisempia käsittelyotteita, ns. niksautusta.

Näitä ei käytetä nimisuojatussa Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa, jonka osaajat ovat käyneet läpi kolmevuotisen koulutuksen näyttökokeineen. Koulutuksen aikana heidän on tullut tehdä vähintään 300 dokumentoitua hoitoa sekä läpäistä valvottu käytännön näyttökoe.

Kuluttajien kannattaa perehtyä eri jäsenkorjaushoitoihin ja hoitajien taustoihin, koska alalle on tullut useita Kalevalaisen jäsenkorjauksen hyvällä maineella ja tuloksilla sekä mestariparantaja Olavi Mäkelän nimellä ratsastavia jäsenkorjauksen antajia. Koulutetaanpa Kalevalaisen kansanparannuksen osaajiksi jopa neljän viikonlopun kursseilla.

PERINTEISTEN HOITOJEN ASEMAN PARANTAMINEN

Kansanlääkintäseura ry (perustettu 1986) on keskittynyt kansanparannusperinteen tutkimukseen, koulutukseen ja tiedottamiseen. Lisäksi se toimii kansanlääkintäperinteen ja koululääketieteen välisen yhteisymmärryksen ja yhteistyön lisäämiseksi. Seurassa oli vuoden 2014 lopulla 1 248 jäsentä, joista Kalevalaisen jäsenkorjauksen taitajia n. 400. Taitajista n. 75 prosentilla on koululääketieteen tausta. Hoitokertoja annetaan vuosittain noin 200 000. Kalevalaisen jäsenkorjauksen vaikuttavuutta on tutkittu mm. Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa ja tieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia on useita aina 1980 –luvulta saakka. Uusin tutkimus valmistuu keväällä 2015. Tutkimukset osoittavat kiistattomasti kalevalaisen jäsenkorjaukset tehokkuuden TULES –potilaiden hoidoissa.

Tietoa ja vuoropuhelua eri yliopistojen välillä on käyty myös vuosittain järjestettävillä terveysseminaareilla. Vuoden 2015 kalevalapäivän seminaari, joka järjestettiin yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa, oli järjestyksessään kuudestoista.

Perinnehoidoilla tarkoitetaan kansan pitkäaikaisiin perinteisiin pohjautuvia hoitoja, jotka eivät kuulu virallisen terveydenhoidon menetelmiin. Maailman terveysjärjestö, WHO, on 2008 julistanut, että perinteisen lääketieteen tietämystä, hoitoja ja käytäntöjä tulee kunnioittaa, säilyttää ja edistää. Eri valtioiden hallitusten on laadittava toimintaohjeita perinteisen lääketieteen turvallista ja tehokasta käyttöä varten. Samalla  hallitusten on integroitava tieteellisesti tutkitut perinnehoidot osaksi kansallista terveysjärjestelmää. Hallitusten tulee WHO:n mukaan määritellä mm. menettelytavat ja vakiinnuttaa koulutusohjelmat.

EU:n COST –suositus  vuodelta 1988 edellytti, että eri maat edistävät kansanparannuskulttuuriaan ja siirtävät perinnetietoaan koululääketieteen osaajille.

Vaihtoehtoisten ja täydentävien hoitojen asema nousi EU:n terveysohjelman 2007 –2011 myötä keskeiseksi puheenaiheeksi, sillä miljoonien EU-kansalaisten todettiin turvautuvan niihin. Peruspalveluministeri Paula Risikko asetti työryhmän pohtimaan näiden hoitojen asemaa. Työryhmä päätyi vaihtoehtoisten hoitojen osalta laajemman säätelyn rakentamisen kannalle.

Tieteellisesti tutkitut, dokumentoidut perinnehoidot tulee erottaa täydentävinä hoitoina tästä monenkirjavasta vaihtoehtohoitojen kentästä.

Nykyisin terveydenhuollossa korostetaan ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää toimintaa. Kuitenkin markkinavoimat, jotka toimivat eri lähtökohdista, hallitsevat yhä enenevässä määrin Suomen terveydenhoitoa. Mainittakoon, että lääkärien täydennyskoulutus on pääasiassa medikalisaatiolla annettavaan hoitoon perehdyttämistä.  Samanaikaisesti alan koulutus on ajautunut yhä enemmän medikalisaation suuntaan. Kustannuspaineiden keskellä priorisointi  tukeutuu täydessä laajuudessaan terveydenhoitoon mukaan. Tässä yhteydessä sopiikin kysyä, kuinka meillä on varaa hoitaa potilasta monia kertoja aiheuttaen uusia ongelmia eikä hoitaa potilasta kokonaisuutena eri anatomis-fysiologiset sekä psyykkiset tekijät huomioiden.

Suomessa annettavilla perinnehoidoilla, kuten kalevalaisella jäsenkorjauksella, on nykyisinkin hyvin laaja merkitys tuki- ja liikuntaelinsairauksien, aineenvaihdunnallisten ja hermotuksellisten vaivojen hoidossa. Niitä käytetään ennen kuin ongelmat etenevät kalliisiin erikoissairaanhoitoihin. Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu manuaaliseen mobilisaatiotekniikkaan, jolla vaikutetaan kudosten aineenvaihduntaan ja hermotoimintaan. Hoidossa tasapainotetaan kehon tukirakenteen kineettinen ketju ja kudospaineiden puolierot aina kalvorakenteiden kiinnikkeitä myöten.

Miljoonat selkä- ja käsivaivaiset sekä niska-hartiaseudun kivuista kärsivät aiheuttavat vuosittain valtavat määrät sairauspoissaoloja koituen kalliiksi yhteiskunnalle. Tutkimuksella on osoitettu, että Kalevalaisen jäsenkorjauksen avulla olisi saatavissa vuosittain n. 14 000 henkilötyövuoden säästö. Kuitenkin nämä perinnehoidot ovat Suomessa vielä hyväksymättä virallisen terveydenhuollon rinnalle.

Kansanlääkintäseura haluaa, että maamme hallitus ryhtyisi WHO:n esittämiin toimiin suomalaisten periennehoitojen tietämyksen ja käytäntöjen viemiseksi virallisen terveydenhuollon piiriin. Tätä varten hallituksen on laadittava ohjelma yhteistyössä Kansanlääkintäseura ry:n kanssa, jossa se mm. määrittelee perinteisen lääketieteen pätevyys-, tunnustamis- ja  lupajärjestelmän sekä perinnehoitoihin liittyvät koulutusohjelmat terveysalan ammattilaisille. Hallituksen on annettava riittävä ohjeistus sosiaali- ja terveysministeriölle sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle näiden seikkojen käytäntöön saattamiseksi.

Kalevalainen jäsenkorjaus, joka on maamme tutkituin perinnehoito, on omalta osaltaan ja osaamiseltaan valmis vastuullisiin ja laajamittaisiin virallistettuihin terveydenhoidollisiin tehtäviin yhteiskunnassamme.

TERVEYDEN EDISTÄMISEN MONET KASVOT

Lainsäädäntöä on uudistettu ja uudistetaan kaiken aikaa tavoitteena saada aikaan mittavat muutokset terveydenhuollon rakenteissa. Voidaankin perustellusti kysyä saadaanko hallinnollisia rakenteita muuttamalla tavoiteltuja säästöjä ilman, että puututaan tieto- ja taitovajeen korjaamiseen, mitä varmastikin medikalisaation käyttöä edistävät tahot voimakkaasti jarruttavat. Vuosikymmenien ajan tapahtunut erikoissairaanhoidon jatkuva kasvattaminen on syönyt varoja perusterveydenhuollolta. Viimeaikaisilla lainsäädännön muutoksilla on pyritty isompiin väestöpohjiin terveydenhuollossa keskittäen erikoissairaanhoitoa yliopistollisiin keskussairaaloihin. Näillä ratkaisuilla, yhdistettynä terveyden edistämisen huomioiminen eri toiminnoissa, pyritään vähentämään keskeisten kansansairauksien ja ongelmien aiheuttamia kustannuksia.

Lääkkeiden kustannusvaikutus on vuositasolla 2,6 miljardia euroa ja lääkkeistä 84 % on ulkomaisia, joten eikö olisi perusteltua puuttu tieto- ja taitovajeen korjaamiseen eli löytää hoitoja, joilla voidaan vähentää lääkkeiden käyttötarvetta. Lisäksi tulee huomata, miten suuri lääkejäämä päätyy kuormittamaan ympäristöä.

Virallinen lääketiede on edennyt perinnehoidoista yhä medikalisoituvammaksi ja pyrokraattisemmaksi. Perinnehoitoja aliarvostetaan sijoittamalla ne vaihtoehtohoitokäsitteen alle. Vanhoissa kulttuurimaissa perinnehoitoja arvostetaan. Maailman terveysjärjestö WHO antoi perinteisen lääketieteen kongressissa Pekingissä 08.11.2008 julistuksen perinteisten hoitojen asemasta. Pekingin julistuksessa tunnustetaan perinteinen lääketiede yhdeksi perusterveydenhuollon resurssiksi, joka ei tarvitse kalliita rakennuksia, eikä laitteita ja toimii lähellä ihmistä.

Ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta on tehty monia tieteellisiä julkaisuja. Näiden tietojen siirtämiseen käytännön tasolle,  perinteitä kunnioittaen, toimii Kalevalainen jäsenkorjaushoito. Hoidossa mobilisoidaan tuki- ja liikuntaelinrakenteen kineettinen ketju. Lihaksia, sidekudoksia ja niveliä mobilisoitaessa saadaan tasoitettua kudospaineet ja kehon puolierot, jolloin aineenvaihdunta ja hermotoiminta vapautuvat luonnolliseen tilaansa. Hoidon jälkeen keho korjaa vähitellen vinoutuneet elintoiminnat normaaliksi.

olavi

Kuvassa mestariparantaja Olavi Mäkelä hoitaa asiakkaan selkää

Kalevalainen jäsenkorjaus on tutkitusti tehoava perinteinen suomalainen mobilisoiva tuki – ja liikuntaelinten toimintakykyä ennallistava perinnehoito. Eräässä tutkijalle sokkoutetussa hoito-tutkimuksessa sairauspoissaolot laskivat 0,6 päivään vuoden seurannan aikana, kun vastaavasti fysioterapiaryhmässä se oli 2,6 päivää ja hieronnassa 3,9 päivää. Vastaavasti lääkkeiden käyttötarve väheni 65,7 % Kalevalaisessa jäsenkorjausryhmässä. Hyväksyttäessä ko. perinnehoito virallisen terveydenhoidon rinnalle, on saavutettavissa jopa 3 000 miljoonan euron yhteiskunnalliset säästöt.

Kalevalainen jäsenkorjaus on arvostettua asiakkaiden keskuudessa. Verrattaessa laajassa Kalevalaisten jäsenkorjaajien asiakaskyselyssä Kalevalaista jäsenkorjaushoitoa muihin asiakkaiden saamiin hoitoihin, Kalevalainen jäsenkorjaus sai parhaan kouluarvosanan 7,6. Huomioitavaa on myös, että tiedossa ei ole potilasturvallisuuteen liittyviä ongelmia. Tämä toiminta ei ole millään muotoa verovaroin tuettua.

palkit

Suomessa on kautta aikojen ollut taitavia kansaparantajia. Perinne elää yhä voimakkaana. Sitä myös koulutetaan nykyisin määrämuotoisesti Kansanlääkintäseura ry:n toimesta. Mobilisaatiohoitoon perehdyttävä monimuotoinen kolmivuotinen Kalevalaisen jäsenkorjaajan koulutus tukeutuu perinteen mukaan laadittuun kirjalliseen oppimateriaaliin. Se päättyy lopputenttiin ja ainakin kahden kokeneen mestarin vastaanottamaan näyttökokeeseen. Pääosa (lähes 75 %) koulutettavista on nykyisin joko kokeneita terveydenhuollon ammattilaisia tai muutoin suorittaneet peruslääketieteen opinnot. Myös he kokevat oppivansa perinteestä. Kansanlääkintäseuran järjestämän tutkinnon suorittaneita on tällä hetkellä n. 400, ja näyttökoevaiheessa on n. 70. Perinteen osaajilla on merkittävä osuus, ei vain haja-asutusalueella, vaan myös kaupungeissa noin kahdensadan tuhannen kansalaisen tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen hoidossa. Monella Kalevalaisella jäsenkorjaajalla on toimiva molemminpuoliseen kunnioitukseen ja arvostukseen perustuva yhteistyö yhden tai useamman lääkärin kanssa.